Rauma-Repola Diving Club

Sukeltamista Tampereella jo vuodesta 1987

RRDC on valittu jatkamaan Nuoren Suomen ja Sukeltajaliiton sinettiseurana myös vuosina 2008-2010. Seurassamme kävi huhtikuun alussa auditoija lajiliitosta sekä liikunnan ja urheilun aluejärjestö HLU:sta, ja heidän raporttinsa pohjalta sukeltajaliitto teki päätöksen. Koko seuramme voi olla ylpeä Sinetistä, sillä sellainen löytyy nyt vain seitsemältä muulta sukellusseuralta. Sinettikriteerit löytyvät Nuoren Suomen ja Sukeltajaliiton sivuilta:
http://www.nuorisuomi.fi/sinettikriteerit
http://www.sukeltaja.fi/content.php?t1=nuoret&t2=sinetti

Norpat

Mitä on norppatoiminta?

 

Mitä on norppatoiminta?

Norppatoiminta on lapsille ja nuorille tarkoitettua snorkkelisukellustoimintaa. Siihen kuuluu uintia, snorkkelisukelluksen monipuolista harjoittelua, hengenpelastusta ja paljon muuta vedessä ja vesillä liikkumiseen liittyvää. Norppatoiminta on pitkälti leikinomaista ja ennen kaikkea kivaa, vaikka laji tarjoaa myös haasteita. Kilpailumahdollisuuksia ovatkin norpparallit, joita sukellusseurat järjestävät yhdessä sukeltajaliiton kanssa kahdesti vuodessa. Myös sukeltajaliiton hyväksymien taitosuoritteiden (esim.
Norpan taitorata) tekeminen on mahdollista.

Meidän seurassa

Rauma-Repola Diving Clubissa norppatoimintaa järjestetään 7-15-vuotiaille. Harjoittelemme pienissä, noin 5-10 norpan ryhmissä erilaisia taitoja, esimerkiksi räpyläuintia ja uintitekniikkaa, tajuttoman uimarin kuljettamista, uppokiekkoa ym. Eteenpäin ei mennä kulmat kurtussa jos joskus huvittaakin vain polskia ja leikkiä, sekin on ok.

Pienimpien norppien kanssa harjoitellan ensin perusvälineiden käyttöä, tutustutaan vedessä liikkumiseen ja kehitetään uimataitoa. Pikkuhiljaa siirrytään vaativampiin harjoitteisiin jokaisen norpan oman kehityksen mukaan. Ryhmät ovat pieniä, jotta ohjaajat voivat huomioida jokaisen norpan ja tämän tarpeet yksilöllisesti. Toisten huomioon ottaminen on yksi tärkeimmistä taidoista.

Meidän seurassa kaikki ohjaajat ovat käyneen Nuoren Suomen ja Sukeltajaliiton norppaohjaajakurssin. Meillä kaikki ohjaajat ovat myös olleet itse nuorempina norppia, ja ovat lajista innostuttuaan halunneet jatkaa uusien norppien kanssa. Ohjaajien esittelyt löytyvät ohjaajat-sivulta.

Rauma-Repola Diving Club on Sinettiseura. Nuori Suomi on myöntänyt meille tämän arvonimen laadukkaasta juniorityöstä. Toimintamme on kasvatuksellista ja monipuolista, eettisesti tasokasta ja olemme sitoutuneet noudattamaan Nuoren Suomen periaatteita. Sinettiseuranatäytämme Nuoren Suomen
sinettikrieerit sekä Sukeltajaliiton omat kriteerit . Kriteerien täyttymistä seurataan vuosittain.

Olemme myös mukana Operaatio Pelisäännöissä. Teemme joka kaudella yhteiset pelisäännöt norppien, ohjaajien ja vanhempien kesken. Näitä sääntöjä noudattamalla norppatoiminta on kivaa ja turvallista kaikille.

Haluatko mukaan?

Uusia norppia seuraamme otetaan syksyisin sen mukaan, miten vanhoilta norpilta vapautuu paikkoja. Yleensä kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet ryhmiin, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

Pääsyvaatimuksena meillä on 7 vuoden ikä, mutta vanhempanakin voi ihan hyvin aloittaa. Aluksi isä tai äiti voi olla norpan mukana harjoituksissa. Uimataitoa pitäsi olla valmiiksi vähintään 25 metriä, sillä meillä ei ole uimakoulutoimintaa.

Norppien vuosimaksu on 50 euroa vuodessa, johon sisältyy hallikortti. Liittymismaksu uusilta norpilta on 20 euroa. Varusteita voi aluksi lainata seuralta, mutta omat räpylät,maski ja snorkkeli on hyvä hankkia pian. Ohjaajamme opastavat niiden hankkimisessa.

RRDC:n norppien harjoitukset pidetään Tampereen uintikeskuksessa (Kalevan uimahalli) sunnuntaisin klo 9-10. Joskus meillä on myös teoriaopetusta, joka tapahtuu hallilla allasajan jälkeen.

Uusien norppien tai norpaksi haluavien kannattaa ottaa yhteyttä norppavastaavaan, ks yhteystiedot

 

 

Norppaohjaajat esittäytyvät


 

 

Nimi: Annika Haapaniemi

Tehtävät: Norppavastaava

Hei!
Olen Annika Haapaniemi, RRDC:n norppavastaava. Asun tällä hetkellä Tampereella Kalevan uimahallin naapurissa. Olen harrastanut sukellusta 11-vuotiaasta  asti, ja tällä hetkellä olen Muikku-ryhmän vastuuohjaajana. Sukelluksen lisäksi harrastan partiota  sekä kaikenlaista muuta urheilua. Valmistuin suurtalouskokiksi keväällä 2010.

Jos haluat aloittaa norppatoiminnan, ota yhteyttä minuun!

Altaalla nähdään!


 

Nimi: Laura Torkkeli
Tehtävä: Norppaohjaaja


Moikka! Olen Silakka-ryhmän norppaohjaaja. Aloitin itse norppatoiminnassa vuonna 1994 ja  ohjaajakurssin kävin keväällä 1998. Sittemmin olen  kouluttautunut snorkkelisukelluskouluttajaksi ja  koulutan myös uusia norppaohjaajia Sukeltajaliiton  kursseilla. Vastaan RRDC:ssä myös Hyljeryhmästä eli yli 15-vuotiaiden harrastustoiminnasta. Ammatiltani olen valokuvaaja,  kuvaan mm. lapsikuvia, häitä ym. ja olen töissä  perheyrityksessämme Suomen Passikuvaamossa. Harrastan  tennistä, lenkkeilyä, huonekaluverhoilua ja lukemista.




 


 

Nimi: Joonas Järvelä
Tehtävä: Norppaohjaaja

Moro,

Olen Joonas Järvelä, ikäloppu jatko-opiskelija ja kuntoilija. Sukellusharrastuksen aloitin sukeltamisen norppana 12-vuotiaana ja siirryin laitesukelluksen pariin 15-vuotta täytettyäni. Norppatoimintaan palasin täytettyäni 18-vuotta ja siitä eteenpäin olen seuramme vanhempia junnuja, eli kampela-ryhmää opastanut snorkkelisukeltamisen saloihin. Reenien vetämisen ohessa olen kouluttaunut lisäksi snorkkelisukellus- ja ensiapukouluttajaksi. Vapaa-aikani käytän isolta osin kuntoilemiseen, nyt tavoitteenani on saada tossu liikkumaan kepeästi maratonmatkan verran.


 



Nimi: Sami Sikkilä
Tehtävät: Norppaohjaaja

Halipatsuippa!

Nimi on Sami Sikkilä. Olen opiskelija Lempäälästä vuosimallia -90. Norppaohjaaja kurssin suoritin vuonna 2006 ja norppatoiminnassa olen ollut mukana ainakin 9 vuotta.











Nimi: Matti Inha
Tehtävät: Norppaohjaaja

Moi!
Olen Matti Inha 19-vuotias abiturientti Lempäälästä. Aloitin sukeltamisen 15-vuotiaana laitesukelluksella ja tulin norppatoimintaan mukaan vuotta myöhemmin. Norppaohjaajakurssin kävin 2008 keväällä. Sukelluksen lisäksi harrastan partiota.














Nimi: Leo Leppäkoski
Tehtävät: Norppaohjaaja

Hei!
Olen Leo Leppäkoski (s.1992) ja olen ollut toiminnassa mukana vuodesta 2002 ja kävin norppaohjaaja kurssin 2006.









 



 

Nimi: Paula Leppäkoski
Tehtävät: Norppaohjaaja

Hei!
Olen Paula Leppäkoski. (s. 1994) Olen ollut mukana norppatoiminnassa vuodesta 2002 ja kävin Norppaohjaaja kurssin 2009 kevättalvella.




 

 

 



 

Nimi: Noora Luttinen
Tehtävät: Norppaohjaaja

Tsau!
Olen Noora Luttinen, 17- vuotias norppaohjaaja. Aloitin sukeltamisen ekaluokkalaisena, ja ohjaajakurssin kävin keväällä 2008, eli nyt on menossa kymmenes vuosi sukelluksen parissa. Ohjaan silakkaryhmää yhdessä Jaakon, Samin, Manun ja Lauran kanssa. Nähdään reeneissä! :





 

 



 

Nimi: Laura Grönlund
Tehtävät: Norppaohjaaja

Moi!
Mä oon Laura Grönlund, kohta lukion aloittava 16-vuotias Lempäälästä. Sukellusta olen harrastanut 7 vuotta ja olen tällä hetkellä apuohjaajana muikku ryhmässä. Harrastan myös pianonsoittoa ja tanssia.



 

 

 


 

Nimi: Jaakko Saari
Tehtävät: Norppaohjaaja

Heissan!!
Olen Jaakko Saari -94 vuosimallia oleva pirkkalalaisnuori. Sukelluksen aloitin 10-vuotiaana, ja apuohjaajana olen toiminut nyt 1,5 vuotta. Tänä keväänä menen norppaohjaajakurssille. Muihin harrastuksiin kuuluu uppopallo, rumpujen soittaminen bändissä ja Pirkkalan nuorisovaltuustossa toimiminen.

 

 

 

 

 



Norpan taitorata

 

Sukeltajakortti
Taitoradan vastuukouluttaja hakee radan hyväksytysti suorittaneille Sukeltajaliiton norppasukeltajakortin.
Teoria
Norpan taitorataan ei sisälly erillistä teoriaopetusta. Kouluttaja käy harjoittelun ohessa läpi tarvittavat teoriatiedot, joita tarvitaan turvalliseen vedessäliikkumisen ja snorkkelisukeltamisen perusvalmiuksiin.
Allas
Allaskoulutus norpan taitorataa varten voidaan suorittaa norppatoiminnan yhteydessä tai järjestämällä erillisiä harjoituksia. Taitorata järjestetään leikinomaisena seikkailuratana.

Taitovaatimuksia ovat:

-100m yhtäjaksoista uintia
-kuperkeikka etu- ja takaperin
-vedenpolkeminen kädet näkyvissä ranteita myöten siten, että jalat eivät 
 ylety pohjaan, yhtämittaisesti 20 sekunnin ajan
-perusvälineiden pukeminen kelluen pinnalla
-jalat edellä laskeutuminen
-renkaan läpi sukeltaminen matalassa vedessä, syvyys noin 1,5 metriä
-nousu sukkellukselta pintaan ja snorkkelin tyhjennys
-alas-, ylös-, ja OK-merkit
-100m räpyläkrooliuintia yhtäjaksoisesti
-vedestä nouseminen perusvälineiden kanssa
-A-lipun tunnistaminen ja nimeäminen kouluttajalle/ohjaajalle oikein
-jättiaskellus veteen korokkeelta perusvälineiden kanssa
-nousu vedestä snorkkeli tyhjennettynä
-OK-merkki
-taitto, sukeltaminen renkaiden läpi (2kpl), joiden syvyys min. 2m ja max. 4m 
 ja välimatka 2m.
-esineen poimiminen pohjalta
-nousu pintaan snorkkeli tyhjennettynä
-alas-, ylös-, ja OK-merkit
-räpylöiden riisuminen pohjaan yhdellä sukelluksella, syvyys min. 2m ja max. 4m
-vaara/paniikki-käsimerkki
-10 sekunnin hengenpidätys kasvot vedessä
-ilman perusvälineitä: samankokoisen uhrin nosto pintaan (min. 2m, max. 4m), 
 uhrin kuljettaminen pinnalla 25 metriä
-räpylöiden pukeminen altaan pohjassa pohjassa (min. 2m ja max. 4m)
-perusvälinein: samankokoisen uhrin nosto pintaan (min. 2m ja max, 4m) ja 
 kuljettaminen 25 metriä (uhrilta tulee riisua maski kuljetuksen ajaksi)
-sivuttain käsien varassa kierähtäen veteen meneminen ja OK-merkki
-maskin tyhjennys veden alla

 

 

 

 

 

This Web Page Created with PageBreeze Free Website Builder